Toisen leiriyön vietin jossain Vuomajoen laakson tuntumassa. Olin aika hämmentyneenä kulkenut edellisenä iltana. Oli tarkoitus leiriytyä niin, että Kuárvikozzá siintää taustalla, mutta kaikki komeat huiput katosivatkin yllättäen näkyvistä. Kävelin ja kävelin ahkerasti koko edellisen illan, mutta millään en päässyt sinne, minne kartan mukaan olin kaavaillut.
En pahasti eksyksissäkään voinut olla, koska alempana virtaava joki oli aivan selvä tuntomerkki ja sitä seuraamalla pääsen ainakin kartalle. No, sama se mokoman kartan kanssa, olinhan yötä vasten löytänyt solisevan puron ja sen sen vierestä tasaisen leiripaikan. Yökävely korkeimman tunturin laelle tosin jäi ohjelmasta.
Aurinko paistoi lupaavasti ja känkkyräisen koivuvanhuksen katveessa oli kiva hommailla leiripuuhissa. Yökin taisi olla lämpimämpi kuin edellinen - ainakin oltiin nukuttu erinomaisesti ja palelematta. Tunturimaa on näämmä siirtynyt keväästä kesään. Aamupalaa syödessäni sain ihastella koivujen heleää vihreyttä.
Kesävaelluksella en pahemmin katsele kelloa, mutta kuvan mukaan oltiin lähtövalmiina jo klo 10.07. Aika hyvin minulle aamutorkulle :)
Turhaan etsin sijaintiani kartasta, joten päätin vain lähteä eteenpäin joen yläjuoksun suuntaan. Eiköhän se siitä selviä... Harhaan kulkeminen oli johtunut siitä, että luotin liikaa mielikuvakarttaani ja hmmm... suunnistustaitoihini tai tässä tapauksessa paremminkin suunnistamattomuutteeni. Muotkan kartta on nimittäin kaksipuoleinen ja olin edellisenä päivänä siirtynyt puoliskolta toiselle. Olin taitellut "lakanan" huolellisesti karttapussiini ja olin illalla liian laiska avatakseni sitä uudestaan reitin tarkistamista varten.
Päivän taival tuntui tosi pitkältä, kun tähystelin koko ajan ympärilleni kiintopisteitä etsien. Ihmettelin, miksei Piekanaäytsi meinaa ollenkaan tulla vastaan. Viimein saavuin Vuomajoen yläjuoksulle ja kivikkoinen polku ilmestyi näkyviin. Eihän tämä voi olla mikään muu kuin vanha retkeilyreitti. Nyt viimeistään olin tarkasti kartalla.
Kolmas leiripaikka Kuárvikozzán alarinteessä. Taustalla oleva luminen kuru on Piekanaäytsi.
Polkua pitkin tarpoi vastaan kaksi naista, jotka todistivat Piekanaäytsin olevan ihan lähellä. Siispä ei vielä sinne, vaan joen yli haaveeni kohteen alarinteelle. Tuli pieni sade ja iso nälkä, joten oli oikein sopiva hetki pystyttää Pena-laavu ja ryhtyä ruoan valmistukseen. Penassa oli mukava loikoilla ruokalevolla ja kuoria matkaan tarttuneesta ylitysseipäästä kevyemmän mallista vaellussauvaa.
Harrasta meditointia ja rentoutumista. Illan mittaan tuuli tyyntyi ja aurinko alkoi kirkastaa maisemaa. Oli sopiva hetki lähteä tutkimaan Kuárvikozzán huippua. Keräsin nyyttiin eväät, sadevarusteet ja arvotavarat (= auton avaimet!, ajokortti!, omatekoinen puukko!!), ja läksin kiipeämään eli kiikkumaan (kuten nuorena sanoin, kunnes sille naurettiin etelässä).
Yllättävän pian olinkin huipun tuntumassa. Hups, matkaan meni vain puolisen tuntia. Tällä kertaa minulle edullinen arviointivirhe, mutta olisiko jatkossa aihetta paneutua tarkemmin kartan lukuun... Mutta sitten maisemia ihailemaan :)
Korkeimmalle kivikkoiselle lakikohdalle oli hankalakulkuinen äheltäminen, joten tein sen kaksi kertaa :) Olin jo hyvän matkaa viilettänyt paluumatkalle, kun huomasin kamerajalustan virkaa toimittaneen arvotavara!pussukkani jääneen ylös. Hikeäkin pukkasi, kun aurinko kuumotti pilvien lomasta ja vain vieno tuuli puhalteli.
Näitä jääkauden aikaisen mönkijän kiekuroita olin jo monta vuotta halunnut tulla ihan itse kuvaamaan :)
Olin onnellinen, sillä olin saavuttanut sen kriittisen pisteen, joka lähes jokaisella reissullani on. Oli täyttynyt Juttu, jonka takia reissu ehdottomasti kannatti tehdä. Tämän jälkeen kaikki tulee olemaan vain plussaa plussan päälle. Rauha ja tyytyväisyys täytti mieleni. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jatkossa saa tulla eteen ihan mitä vaan, otan kaiken tyytyväisenä vastaan.
]]>
