Retkikamu oli jo nauttinut aamupalan, kun kömmin tuubistani. Aurinko paistaa helotti, mutta päätäni särki hemmetisti. Kamera toimi samalla taajuudella kanssani - otti psykedeelisiä kuvia koiruuksista. Hmm, onhan tuubini viininpunainen, mutta ei sen sisältö ole aiemmin tuollaiselta näyttänyt.

Ei maistunut kahvi eikä näkkäri, vaan oli mentävä kesken aamupalan särkylääkkeen kanssa takaisin telttaan. Nukuin vielä jonkin aikaa, ja sain helpotusta olooni. Näin voimakasta päänsärkyä ei minulla koskaan ole ollutkaan vaelluksillani. Kun kömmin uudestaan päivänvaloon, oli retkikamu jo tehokkaan näköisenä laittelemassa romppeitaan lähtövalmiuteen. Huh huh, alkaako nyt ne paljon puhutut yksinvaellukset...

Muunneltavissa Sopivan Raikkaaksi -majoite ja kuuluisa "tuubini"

Keitin uudet kahvit ja istuksin surkeana niskat jumissa. Olin pyörinyt kylmän alkuyön ja sitten kai nukahtanut huonoon asentoon. "Auttaisiko, jos hieroisin niskojasi", kuului naapuriteltasta osanottava ääni. "Voisihan se auttaa" ja niin auttoikin :D Pelastava enkelin kosketus ja muutamassa minuutissa maailma näkyi taas selväpiirteisenä. Oi kiitos, tätä en koskaan unohda!

Olin pahoinvoinnin aikana miettinyt, että kyllä olisi ankeaa olla yksin maastossa, jos olisi pitempään tuon kaltainen olo tai särky. Eihän tämä Saariselkä "ihmispaljouksineen" ollutkaan sen turvallisempi paikka. Ei oltu nähty ristinsieluakaan, joten kunnon erämaassahan me oltiin. Jos olisi hätä tällaisessa kännykän kuulumattomassa laaksossa, niin saisi kyllä huutaa apua ihan turhaan ties kuinka kauan.

"Kuule, mitä jos jatkettaisiin koko loppumatka yhdessä? Oishan se turvallisempaa ja mukavampaa. Ja mitä sitä yksinvaellusta just nyt, kun on mahdollista olla toistemme seuranakin. Nämä kylmät yötkin..." Voi ihanaa, ei tullut vastaväitteitä rakkaalta kamultani, joten kohta yhdessä eteenpäin Siliäselän suuntaan.

Kävely tuntui todella mukavalta, vaikka aurinko lämmittikin niin, että koiratkin alkoivat läähättää. Löydettiin kiva reitti Maantiekuruun ja sitä pitkin etelään päin. Näkyi taas vihreitä vesilampareita ja soliseva puro, josta saatiin vesiputelit täytettyä.

Tyttökoiruus reput vinksallaan. Ei malttaisi jättää puroa ja lampareita, vaan haaveilee vesileikeistä :)

Olisi ollut mukava pysähtyä veden ääreen pitemmäksi aikaa, mutta hyttyset tekivät paikoillaan olon kiusalliseksi. Ne myös pakottivat meidät ripeään nousuun kuumasta kurusta. Tuulta toivotettiin tervetulleeksi. Jonkin verran kiertelyä sekä harppomista vitukossa (nimitykseni tiheälle vaivaiskoivikolle), kunnes maisemat taas aukenivat. Laaja järvi- ja suoalue alkoi näkyä koko ajan paremmin, Luirojärvi kaukaisimpana.

Ei päästy karkuun sääskiä ylempänäkään, mutta kauniisiin maisemiin pysähdyttiin keittopuuhiin. Syödessämme saatiin ihailla muutaman kilometrin päässä kohoavaa Sokostia - tietysti Penasta käsin.

Maisemaravintola Pena. Taustalla Maantiekuru.

Sokosti näyttäytyi erittäin kauniina ja kutsuvana tunturilaakson toisella puolen. Tänään sinne ei mitenkään ehditä, mutta leiriydytään jonnekin lähistölle ja tehdään huomenna päiväretki sen huipuille.

Nyt loikittiin kivillä ja kuvattiin toisiamme Sokostia vasten. Voi itku, mikä huomioväri tuossa paidassani onkaan...

Sitten kontattiin tunturikukkasia ikuistamassa.

"Tunturikaktus" vai mikä lie...

Elämä oli täydellistä :D - juuri tällaisesta haaveilen, kun kesäisiä lapinreissuja kaavailen.

Lähdettiin jatkamaan tutkimusmatkaa. Löydettiin kunnon lumiläikkä, josta retkikamu taas keräili lunta voipaketin ympärille. Koirat saivat vähän viilentää tassujaan ja riekkua.

Viihdyttiin melko pitkään komean ja runsasvetisen kurun reunoilla. Kiiruna esiintyi meille sen pohjalla (nimettiin se riekoksi, mutta kuvavertailun perusteella ilmeisimmin kiiruna?). Tutkittiin hauskoja vesiputouksia ja ylitettiin ne kivihyllyä pitkin. Sitten alas jokilaaksoon ja etsimään tasaista leiripaikkaa, jollainen löytyikin helposti.

Siliäselän rinteeltä Pälkkimäojaan laskeva puro

Yön kylmyyttä vastaan oltiin päädytty konstiin, missä "tuubin" sisäteltalla oli tärkeä osa. Pistettiin makuualustat ja -pussit sen sisään, jolloin saatiin yksi kuorikerros ympärillemme - bivy-pussin tyyliin. Varasin vielä tuubin päällykankaan käden ulottuville lisäpeitoksi, mutta sitä ei todellakaan enää tarvittu =)