Jossain vaiheessa yöllä oli ihan sairaan kylmää. Varmaan ennustetuista 3 – 6 lämpöasteesta korkeintaan tuo pienin. Telttamme sisäteltta oli pelkkää verkkoa, minkä ansiosta tuli tunne taivasalla nukkumisesta. Aivan kuin hyinen yötuuli olisi puhallellut teltan sisällä ja vienyt unet. Ikävöin omaa rinkassa uinuvaa”tuubiani” (1-2 hengen matalaa, mutta kapeaa telttaa)  ja mielikuvittelin meidät sinne ahtautuneena. Olisihan ollut lämmintä, mutta liekö nukuttanut.

Muijien Selluliitit Roudassa -majoite

Aurinko nousi varhain lämmittämään telttaa, joten saatiin lopulta ihan hyvät unet, ja aamusta verkkokankainen sisäteltta teki teltan nukuttavan raikkaaksi. Aamumme taisi ajoittua puoleen päivään, mutta levättiinhän lähtöhässäköiden uupumusta pois.

Siis uusin voimin "aamu"puuhiin, joiden myötä viimeistään tapahtui huomaamaton siirtyminen Oikeaan retkitunnelmaan, jossa koko muu maailma on liuennut jonnekin etäälle ja käsillä on vain juuri se ainutlaatuinen hetki luonnon keskellä.

Tulen sytyttäminen nuotioon tuo joka kerta hyvän olon. Lähestulkoon euforisena hain vettä kivikkoisesta joesta aamukahvia varten. Voi, miten värikkäitä ja raitaisia kiviä joka puolella. Olisi tehnyt mieli ruveta etsimään niiden joukosta onnenkiveä, mutta kahvihammasta kolotti ja taipaleellekin pitäisi päästä – tuntureille, olihan vielä juhannusaattokin.

Leirin ympärillä oli paljon komeita oppikirjamaisia korvasieniä, joita nautin aamupalaksi - tosin vain silmillä ja kameran kanssa. Koko Elämä oli taas niin täydellistä :D Olisi ollut kyllä ilman sieniäkin.

Ollappa korvasientenpoimija, koppa olisi täyttynyt hetkessä

Matka jatkukoon. Kuljettiin pitkin joen vartta ja alun perin kovin tylsältä vaikuttava reitti tuntui koko ajan mukavammalta. Joki ilmestyi ajoittain näköpiiriin hohtelemaan. Polulla tuli vastaan monelaista. Lapsuudestani tuttuja kullero-pulleroita, joita ei tapaa etelässä enkä vaelluksillakaan ole nähnyt niitä aiemmin. Poroaita, joiden porteista joutuu aina eri tavoin äheltämään läpi. Iki-ihania keloja pystyssä ja poikittain polulla.  

Tyttökoiruus haisteli yllättävän säikkynä jotain vaaleaa polun vierestä. Minulla tuli mieleen, liekö maisemissa vaikka karhuja. Parin kymmenen metrin päässä olikin sitten pahasti runneltu mänty. Ihan selvästi karhun raapimapuu, rungosta riivittyjä säleitä juurellaan – mikä muu tekisi tuollaista jälkeä. Hih, se koiran haistelema juttu olikin varmaan karhun pihkatappi :D Herättyään karhu oli varmaan nälissään ja voimainsa tunnossa tempaissut mäntyyn kunnon merkit.

Välietappinamme oli Porttikosken autiotupa, jota ennen katselimme ja kuuntelimme Porttikosken kuohuntaa. Sydäntäni aina sykähdyttää olla pienenkin kosken partaalla, ilmeisesti se pistää virrat katsojassakin liikkeelle... Tämä koski kulki kauniissa kallioisessa kanjonissa, jonka keskeltä pääsi puusiltaa pitkin joen yli.

Oli niin lyhyt päivämatka Porttikosken autiotuvalle, ettei ehtinyt sataakaan ;) Tarkoituksenamme oli tarkistaa autiotupa ja jatkaa matkaa tunturien juurelle. Mutta tyrmistykseksemme huomattiin ruokailun jälkeen, että ilta onkin jo pitkällä. Oltiin sovittu, ettei kelloja tarvita eli niitä ei vartavasten kurkita, mutta väkisinkin kamera välillä paljasti ajankohdan. Voihan pihkatappi!

Vaellustoveri oli jo rinkka pykälässä jatkamassa yötä myöten tuntureille, mutta minua väsytti ja tupayö houkutti, joten pelottelin kylmällä yöllä ja houkuttelin jäämään kanssani autiotuvalle. Ehditäänhän me huomennakin aloittaa se yksinvaellus - sujuu paljon paremmin, kun ollaan saatu yksi lämmin yö nukuttua. Jäihän hänkin sitten lopulta tyytyväisen oloisena. En ollut tainnut vielä päästää ilmoille mietelmääni, miten Porttikoskella voidaan olla kortti poskella...

Uskolliset retkiystävämme; Pena ja kolme koira (yksi nukkuu Penan helmoissa)

Täh, ollaan sitten käytetty kaksi vaelluspäivää jokivarressa. Mietittiin, että tuntureillehan sitä piti tulla. Ja päivän kilometrisaldoa ei sitten kehdata kertoa kenellekään. Mutta syvällä sisimmässä tuntui hyvältä - täydeltä :) Yllättävän monta maistuvaa elämystä oli "tylsä" jokipolku tarjonnut.

Autiotuvan lämmössä kelpasi katsella tunturiunia...