Kevätlumen raikas tuoksu saattaa sekoittaa pään. Ihminen alkaa yllättäen kaivella ja pakkailla talviretken varusteita kovalla tohinalla. Lähtee sitten päättäväisesti iltaa vasten autoilemaan. Haaveissa hieman hiihtoa ja hieman talvitelttailua, sekä hieman retkihenkistä ihmisseuraa.

Retken kohde on hyvin selvillä, mutta harvaanasutulla seudulla ei tahdo löytyä siirymäkulkuneuvolle sopivaa sijoituspaikkaa. Edestakaisin ajelua ja ankaraa reittivalinnan pohdintaa... Huolestunutta silmäilyä laskevan auringon suuntaan...

Viimein on löytynyt paikka, mistä hyvä lähteä. On tilaa levitellä suksia ja laitella ahkiota lähtökuntoon. Aurinkokin saa luvan laskea, sillä pian ihminen - retkeilijätär - on valkoisella lumilakeudella, joka aika pitkään heijastaa pilvettömän taivaan viimeisetkin valonkajot.  

Sininen hetki valtaa tienoon ja saa retkeilijättären hymyilemään tyytyväisenä. Kannattipa lähteä - ajoituskin oli ihan täydellinen :) Ei haittaa enää pimeänkään tulo, sillä hanki kantaa hyvin ja pää on varustettu tehokkaalla otsalampulla.

Lampun lisäksi päähän on ilmestynyt myös ajatus, että näillä seuduilla voi liikkua susia... Huii... Äh, sudethan kaikkoavat kauas kuullessaan hirveän rohinan, minkä sukset ja ahkio saavat aikaan jäiseksi kovettuneen hangen kanssa. Siispä silmät takaisin illan tummenevaan sineen ja taivaalle syttyviin tähtösiin.

Sukset lipsuvat ja retkeilijätterelle tulee kuuma, vaikka päivän lämpöasteet ovat laskeneet nopeassa tahdissa kunnon pakkaslukemiin. Mutta mielen ja kehon valtaa miellyttävä rauha. Mikäs on hiihtäjän hiihdellessä raikkaana kevätlauantaina. Juuri näin on hyvä :)

Aikansa suksittuaan retkeilijätär näkee pienen saaren rannalla valonkajoa. Siellä on todennäköisesti tuttua porukkaa, jotka varmaankin ihmettelevät pimeän seasta ilmestyvää kulkijaa. Elekää ampuko -huutoon vastataan ystävällisesti, ja pian tehdään tilaa komean nuotion ääreen.

Seurustelua, iltakaakaota ja teltan pystytystä. Savun tuoksua ja yöhön kohoavia oransseja kipunoita. Ennen nukkumaan menoa niska kenossa kohti taivasta - miten valtavasti eri kokoisia tähtiä. Ihana hiljaisuuskin. Teltassa paksu untuvapussi nukuttaa retkeilijättären kelpoiseen uneen...