Puolitoista viikkoa sitten koitti oikea hetki suunnata keula kohti pohjoista. Sateinen aamu ei häirinnyt, sillä keskiyön valo houkutti ja antoi voimaa tehdä pitkä päivä halki Suomen.

Oikea käsi myötäpäivään ratin ympäri, sitten vastapäivään. Sitten vasen käsi kunnon toistoin. Hartioiden pyöritystä. Koko kehon heilutusta, venytystä ja penkillä pomppimista kerran tunnissa. Tulipa kehiteltyä oikein kunnon rattijumppaohjelma. Silti olin tarkkana liikenteen kanssa. Ja jaksoin loistavasti 15 tunnin matkan vaellusmaastoon =)

Ihmisen radikaaleja kädenjälkiä maa täynnänsä. Kai niitä kiittäminen, että pääsi niitä katselemasta.

Lyhyt poikkeaminen lapsuusmaisemissa. Sydämessä vihlaisu, kun katselin tuttua kirkontornia ja reittiä, jostaa muinoin kuljettiin isovanhempien pihalle. Mistä nämä nostalgiset tunteet taas kumpusi - näinkin hilpeän retkimielialan läpi...

Tutulla taukopaikalla kunnon lohileipä, njam. Sitten pitkän päivän jälkeen päästiin aurinkoiselle, mutta hyisen tuuliselle Inarijärven reunalle, viimeiselle jaloittelutauolle.

Ukonjärvi tarjoaa aina raikkaita rantanäkymiä. Nyt melkein näin itseni melomassa siellä...

Reilusti ennen keskiyötä oltiin erämaan reunalla. Rinkka selkään ja koiruuksille reppunsa. Sitten katoaminen keväisen vihreään koivikkoon. Mukavaa reissujännitystä väikkyi ilta-auringon säteiden seassa :)

Vain pieni pätkä tien viertä ja sitten seikkailu voi alkaa...

Tulikin kunnon yövaellus heti kättelyssä (jälkikäteen mitaten n. 10 km). Muutama ihana kävelytunti keskiyön auringossa painoi arki- ja työhuolet taka-alalle. Kylmä alkukesän yö tuoksui hyvältä, ja jonkin ajan kuluttua iho ja hengitys saivat aistia uuden päivän saapuvan.

En halunnut pysähtyä leiripuuhiin kylminpään aikaan, joten noin 3 aikoihin teltta pystyyn ja ansaitulle levolle. Kosken etäinen kohina korvissa, tunturin lumiläikät viimeisenä näkynä mielessä ja pipo silmillä tainnuttiin syvään uneen.